30. tammikuuta 2013

Kasvisrisotto

Tänään oli "kokataan jämistä"-päivä. Tällaista sain aikaiseksi. Hyvää oli.


1 porkkana
1 sipuli
3 pientä tomaattia
2 valkosipulinkynttä
pieni pala palsternakkaa (n. 3cm)
puuroriisiä 3 kourallista
½ kasvisliemikuutio
n. 1 dl valkoviiniä
n. 6 dl kuumaa vettä
aromisuolaa, mustapippuria, yrttimaustetta
hitunen chililastuja
öljyä

Koristeluun: pieni tomaatti, fetaa, tuoreita yrttejä

Pilko porkkana, palsternakka, sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota kasviksia siinä hetki. Lisää riisi ja kuullota vielä hetki. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää vähän kuumaa vettä ja puolikas kasvisliemikuutio. Lisää vettä aina vähän kerrallaan kun riisi on imenyt itseensä edellisen veden kunnes riisi on kypsää. Sekoita koko ajan. Keittämisen loppupuolella lisää tomaattikuutiot ja mausteet ja anna kiehua vielä pari minuuttia.

Koristele tomaattikuutioilla, fetajuustolla ja tuoreilla yrteillä. Itse käytin timjamia.

Frozen Mango Yogurt

Kiitos Jamie Oliver! Tässä kevyt, raikas ja ihana jälkiruoka ilman huonoa omaatuntoa. Saa herkutella!

250 g pakastemangopaloja
1-1½ dl maustamatonta rasvatonta jogurttia
1-2 tl hunajaa
muutama lehti tuoretta minttua

Laita pakastemangokuutiot yleiskoneeseen ja pyöräytä kunnes ovat tasaista tahnaa. Lisää muut aineet ja pyöräytä vielä hyvin sekaisin. Laita ensin vähemmän jogurttia ja lisää tarvittaessa. Tarkoituksena saada aikaan löysähköä jäätelöä muistuttava massa. Voi lusikoida sellaisenaan suuhun tai laittaa ½-1 tunniksi pakkaseen ja pyöritellä palloja (esim. jäätelövohveliin).

Massa näyttää tältä:

 
Ja valmis annos tältä:
 
 

29. tammikuuta 2013

Pitkästä aikaa

Pariin kuukauteen en olekaan kerennyt kirjoittelemaan. On ollut monenlaista projektia menossa. Ensin oli joulukiireet, sitten tammikuussa tein syntymäpäivälahjoja siskolle ja veljen tyttärelle. Marras- joulukuussa oli paljon tunteja kun tein kahta työtä samaan aikaan. Ei kerennyt kotihommiakaan tekemään. Ja nyt on meneillään vesivahingon selvittely ja pian toivottavasti jo lattian uusiminen. Koko ajan on ollut mielessä, että tännekin pitäisi saada kirjoituksia. Yritän nyt siis petrata asiassa. :) Laitan tänne kuvia kuinka remontti etenee.

Tässä kuvia siitä, missä tällä hetkellä mennään kosteusvahingon kanssa. Kilpikonnien altaan suodatin oli vuotanut parketille koirien huoneessa. Eilen illalla revittiin lattia pois ja tänään tulee kosteusmittaaja. Koirat muuttivat kissojen huoneeseen remontin ajaksi ja kissat ovat hoidossa. Konnien allas muutti olohuoneen nurkkaan, joka näyttää sopivan konnille paremmin. Pääsevät näkemään vähän enemmän elämää ympärillään.